lauantai, 7. huhtikuuta 2012

Ei kannata pelätä




Poimintoja:

Ei kannata pelätä tai jää hyvä elämä elämättä.

Ahmi siis elämää, sillä siinä kohtaa kohtuus on ehdottomasti aivan liian vähän.

Muista, että heikot ovat julmia, ja lempeyttä voi odottaa vain voimakkailta.

Ja muista, että kyllä sinussa voimaa piisaa.

Et koskaan saa taltutettua hevosta, jos jäät aidalle istumaan.

Naura elämälle.




Piiloon ei pääse


Piiloon ei pääse - suorituskyvyn puute huomataan nopeasti.


Ahdistus nuorella aikuisella - Hyvä terveys



Hyvät matkakumppanit





Poimintoja:

"Varo liikaa varovaisuutta. Turistiripuli menee pillereillä ohi, mutta käyttämättömästä elämästä ei saa rahojaan takaisin."

"Lupaa itsellesi taas uusia asioita. Naudan- ja ranskankieli ovat kokeilemisen arvoisia."

"Eläminen tapahtuu tekemällä pieniä liikkeitä."



keskiviikko, 28. maaliskuuta 2012

Omaa luokkaansa





Välillä sitä haluaisi oman luokan (tai sarjan tai lajin). Ettei tarvitsisi vertailla itseään muihin: kuka on tehnyt mitäkin, missä ajassa ja kuinka paljon. Ja miten sitä itse ei ole tehnyt, ei ainakaan tarpeeksi.


Haluan tatuoinnin otsaan: "masentunut". Niin muut tietävät jo ettei minulta tarvitse, eikä voi odottaa samaa kuin muilta. Ei tulisi suorituspaineita!

Olisiko tatuointi muita varten: 

odottavatko muut minulta enemmän kuin mihin pystyn?


vai itseäni varten:

odotanko minä enemmän kuin mihin pystyn? 
enemmän kuin mihin tarvitsee pystyä? 





Kuvat: 
http://www.techiemania.com/what-unique-content-really-means.html
http://www.blueskyresumes.com/blog/the-smart-job-search-1-think-different/

maanantai, 12. syyskuuta 2011

inspiraatio

Kesällä on pohdittu kaikenlaista. On tullut hauskoa, kiinnostavia ja mullistavia ajatuksen poikasia. Mitään ei ole kuitenkaan saanut ajatelluksi "loppuun". Ajatuksesta ei ole tullut valmista pakettia, jossa on täydellinen analyysi ja loppuratkaisu. Siksi niitä ei ole kirjoitettu tänne blogiin. Tahtoisi kaiken olevan niin täydellistä.

Joskus ajatuksen loppuun vieminen vie aikaa, joten kirjoitellaan myös ne keskeneräiset tänne. Kaikki voivat kuvitella oman loppunsa :)


Olen huomannut pelkääväni sarjamurhaajien lymyävän syksyn varjoissa. (Suomessa ei muuten ole sarjamurhaajia...!!)
Mistä nämä pelot tulevat?
Katsonko liikaa rikos sarjoja jotka ruokkivat pelkojani?




Aloin pohtia mistä saan vaikutteeni. Millaisia ohjelmia katson televisiosta, mitä luen, millaisisssa ympäristöissä vietän aikaani.
Uskon näiden vaikuttavan ajatuksiini.



Voin varmasti katsella poliisisarjoja ja lukea dekkareita jatkossakin :)


Mutta olisi hyvä muistaa kerätä ympärilleen myös niitä positiivisia asioita:
ihmisiä, ympäristöjä, kirjoja, ohjelmia, joista saa iloa, voimaa ja inspiraatiota!

Syksy on pimeä ja halu käpertyä omiin oloihin lämpimään on luonnollista
-ja suositeltavaa !
mutta kannattaa kysyä itseltään:

Mitkä ja ketkä saavat minut hymyilemään?
Mistä saan hyvää mieltä ja voimia?
Mistä saan uusia ideoita ja inspiraatiota?



Ja lähteä rohkeasti lisäämään niitä omaan arkeen. (joskus ne ovat pieniä asioita, joita ei vain ole ollut aikaa tehdä).

Parasta lääkettä syksyn pimeyteen!

keskiviikko, 7. syyskuuta 2011

Nämä ajat eivät ole meitä varten - Egotrippi

Ja vielä koittaa se kaunis päivä
kun tieltä murheet väistyvät
et ole surullinen aina,
vaikka nyt tuntuu siltä
vielä koittaa uusi aika,
vielä sinut huomataan
tulee päivä jolloin joku muu
kuin minä vierees istahtaa
ennen kuin huomatkaan

Toivoasi et saa menettää,
vaikka mitään muuta jäljelle ei jää
sinulla on minut,
sillä jokaisella jossakin on
joku yhtä lailla lohduton

Nämä ajat eivät ole meitä varten,
mutta on pakko yrittää
tämä on jumalan hylkäämä paikka,
se tiedetään
sinun vuorosi tulee vielä
vielä sinut huomataan
tulee päivä jolloin joku näkee
sinut sellaisena kuin minä nään

Sinä toivoasi et saa menettää,
vaikka mitään muuta jäljelle ei jää
sinulla on minut,
sillä jokaisella jossakin on
joku yhtä lailla lohduton

Toivoasi et saa menettää
toivoasi et saa menettää
jokaisella jossakin on
joku yhtä lailla lohduton


http://www.youtube.com/watch?v=OkQ8AEgWSpw

tiistai, 12. heinäkuuta 2011

Easy being me

Believe me when I say: You made it easy being me


Kuinka monta läheistä sinulla on joista voit sanoa:


Teit helpoksi olla oma itseni.